HPP Asianajotoimisto

HPP neuvoi Euroopan investointipankkia Suomen oikeuden osalta NewIconille myönnetyssä rahoituksessa

HPP neuvoi Euroopan investointipankkia (EIP) Suomen oikeuden osalta NewIconille myönnetyssä lääkelogistiikan alan kehitys- ja innovaatiotoimintaan tarkoitetussa kahdeksan miljoonan euron rahoituksessa. Yhtiön uudet automaatioratkaisut helpottavat hoitohenkilökunnan työtä lääkehuollon jokaisessa vaiheessa apteekeissa ja sairaaloissa. Rahoitus toteutetaan kasvuyrityksille suunnatuilla uuden sukupolven rahoitusinstrumenteilla ”InnovFin – EU Finance for Innovators”, jonka taloudellisena tukena on Euroopan unionin Horisontti 2020 -ohjelma. InnovFin midcap-kasvurahoitusinstrumentti on erityisesti tarkoitettu edistämään riskirahoituksen saantia midcap- ja pk-yritysten tutkimus- ja innovaatiohankkeille.

Euroopan investointipankki on Euroopan unionin pitkäaikaisia luottoja myöntävä rahoituslaitos, jonka omistajia ovat unionin jäsenvaltiot. Se rahoittaa terveelle pohjalle rakentuvia investointeja, jotka edistävät EU:n poliittisten päämäärien toteutumista. Vuonna 2015 EIP edisti hankkeita Suomessa yhteensä 1,62 miljardilla eurolla – määrä on kaikkien aikojen suurin EIP:n sitoumus Suomessa.

NewIcon Oy on Kuopiossa sijaitseva ja vuonna 2007 perustettu terveysteknologia-alan yritys, jonka toimitusjohtajana toimii yhtiön perustaja Ossi Parviainen. NewIcon on Suomen markkinajohtaja apteekkien varastoautomaatiossa. Yrityksen juuret juontavat teollisuuden automaatioon, jossa NewIcon on tunnettu laajojen projektien toimittajana suurille teollisuustoimijoille. Viime vuosien aikana NewIcon on hioutunut lääkehuollon automaatioratkaisujen ammattilaiseksi ja toimittanut järjestelmiä jo yli kuuteenkymmeneen apteekkiin ja sairaala-apteekkiin. Toimituksia on tehty jo useisiin maihin.

HPP:n tiimiä johti osakas Björn Nykvist associate Sini Paajasen toimiessa tiimin keskeisenä jäsenenä. Norton Rose Fulbright LLP toimi johtavana ulkoisena neuvonantajana avustaen EIP:n lakiasiainosastoa asiassa.

Lisätietoja transaktiosta saa EIP:n lehdistötiedotteesta.