Rokotusjärjestyksen tarkentamisessa pitää noudattaa tartuntatautilakia

Kun valtioneuvosto arvioi rokotusjärjestyksen painottamista, sen pitää noudattaa tartuntatautilain yleistä tarkoitusta. Pitää pyrkiä ehkäisemään tartuntoja ja epidemian leviämistä. Lisäksi pitää minimoida ihmisille ja yhteiskunnalle aiheutuvia haittoja. Valtioneuvostolle ei ole tarkoitettu jättää päätöksentekoonsa poliittista harkintamarginaalia.

Koronaviruspandemian torjumiseksi annettavien rokotusten priorisoinnista on säädetty laissa vain yleisellä tasolla ja välillisesti. Tartuntatautilaki sisältää valtuutuksen, että valtioneuvosto voi säätää asetuksella vapaaehtoisten rokotusten kohdentamisesta väestön osaan, ryhmään tai ikäluokkaan.

Valtuutussäännös on vuodelta 2017. Silloin ei voitu vielä ennakoida tilannetta, jossa vaarallinen tartuntatauti on jo päässyt leviämään laajasti, ja väestöä pitää asettaa jonoon rokotusvuoroa odottamaan. Säännöksen perusteluissa keskityttiin pohtimaan vain rokotusten toimeenpanoon liittyvää resursointia eikä yksittäisten henkilöiden kohtelua suhteessa muihin.

Koronavirusrokotuksen antaminen on terveydenhuollon palvelu. Potilaslain mukaan jokaisella Suomessa pysyvästi asuvalla on oikeus ilman syrjintää hänen terveydentilansa edellyttämään terveyden- ja sairaanhoitoon niiden voimavarojen rajoissa, jotka kulloinkin ovat terveydenhuollon käytettävissä. Myös perustuslaki ja yhdenvertaisuuslaki edellyttävät ihmisten yhdenvertaista kohtelua.

Terveydenhuollon käytettävissä olevilla voimavaroilla on tarkoitettu potilaslaissa palvelujen järjestämiseen tarvittavia taloudellisia resursseja. Lainsäätäjä ei ole varautunut erikseen siihen, että palveluja joudutaankin priorisoimaan nopeasti olosuhteissa, joissa palvelu on kyllä saatavilla ja kohtuullisin kustannuksin, mutta sitä tarvitsevat pitää asettaa etusijajärjestykseen räjähdysmäisesti kasvaneen kysynnän takia.

Rokottamisen priorisointia ei voida ratkaista täysin samoilla perusteilla kuin terveydenhuollon palvelujen tarjoamista yleisesti. Rokottamisella voidaan ehkäistä rokotettavan sairastumista vaaralliseen tartuntatautiin. Lisäksi sillä voidaan saavuttaa epäsuoraa suojaa: rokotteen saanut levittää tautia epätodennäköisemmin kuin henkilö, jota ei ole vielä rokotettu.

Tartuntatautilain yleinen tarkoitus on ehkäistä tartuntatauteja ja niiden leviämistä sekä niistä ihmisille ja yhteiskunnalle aiheutuvia haittoja. Kun tartuntatautilain säännökseen, jolla valtioneuvosto on valtuutettu päättämään rokotusten kohdentamisesta, ei ole sisällytetty erityisiä priorisointiperusteita, nämä pitää käytännössä johtaa tartuntatautilain yleisestä tarkoituksesta ja myös eri perusoikeudet huomioon ottaen.

Tartuntatautilain perustelujen mukaan tartuntatautien merkittävimmät yhteiskunnalliset haitat ovat laajoissa epidemioissa työkyvyn menetykset ja yhteiskunnan toimintojen laajamittainen häiriytyminen. Tällaista häiriytymistä voi seurata myös taudin leviämisen ehkäisemiseksi välttämättömien toimien toteuttamisesta. Koronaviruspandemiassa tällaisia rajoitustoimia onkin jo toteutettu ennen näkemättömän laajasti.

Toistaiseksi valtioneuvosto on priorisoinut rokottamista etupäässä lääketieteellisen riskiarvion perusteella: etusija on annettu iäkkäimmille ja muuten riskiryhmiin kuuluville. Lisäksi rokotuksia on tarjottu erityisen tartuntavaaran perusteella koronapotilaita hoitavalle sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstölle ja tässä yhteydessä myös terveydenhuollon kantokyky huomioiden. Lisäksi hoivakotien henkilöstöä on rokotettu laitosepidemioiden ehkäisemiseksi.

Nykytilanteessa tautitilanne on muodostunut erityisen vaikeaksi pääkaupunkiseudulla ja Turussa. Tämä on johtanut keskusteluun siitä, että rokotuksia pitäisi kohdentaa näille alueille. Kansallinen rokotusasiantuntijaryhmä KRAR on jo päätynyt suosittelemaan lääketieteellisin ja epidemiologisin perustein, että rokotteiden jakelussa huomioitaisiin väestön määrän lisäksi epidemian tilanne eri alueilla. Valtioneuvosto on aloittanut rokotusjärjestyksen tarkentamisen valmistelun.

Se, että rokotteiden jakelua suunnataan vaikeimmille epidemia-alueille voimakkaastikin painottaen, ei loukkaa eri puolilla Suomea asuvien yhdenvertaista kohtelua. Pahimpien epidemia-alueiden ihmisillä on muita selvästi korkeampi riski saada tartunta. Erityisessä vaarassa ovat ne, jotka kuuluvat terveydentilansa puolesta riskiryhmiin. Pitää myös välttää terveydenhuollon kantokyvyn vaarantaminen millään alueella.

Viime aikojen keskustelu rokotusjärjestyksen tarkentamisesta on luonut mielikuvaa, että valtioneuvostolla olisi erityistä poliittista harkintamarginaalia sen suhteen, tarkennetaanko rokotusjärjestystä ja millä tavalla. Tämä mielikuva on kuitenkin väärä. Valtioneuvostolle on annettu valtuutus päättää rokotusjärjestyksestä, mutta toimivalta on sidottu tartuntatautilain yleiseen tarkoitukseen.

Kun tartuntatautilain valtuutussäännöstä muutama vuosi sitten valmisteltiin, elettiin normaalioloissa. Edes perustuslakivaliokunta ei kiinnittänyt huomiota siihen, että säännöksen soveltamisessa voidaan joutua ratkaisemaan elämän ja kuoleman kysymyksiä. Kun lakiin ei sisällytetty erityisiä priorisointiperusteita, tämä oikeudellinen tyhjiö on ollut vaarassa täyttyä politiikalla. Valtioneuvostolla on kuitenkin velvollisuus käyttää saamaansa valtuutusta laissa tarkoitetun mukaisesti, eivätkä poliittiset painotukset ole sallittuja.

 

Klaus Nyblin
Osakas
040 725 9252
klaus.nyblin@hpp.fi

Klaus Nyblin on erikoistunut lääke- ja terveydenhuolto-oikeuteen sekä riidanratkaisuun. Klausin erityisosaamista ovat myös liikesalaisuuksien suojaan, henkilötietojen käsittelyyn ja sähköiseen viestintään liittyvät oikeudelliset kysymykset. Klaus on tunnustettu osaaja erityissäänneltyjen toimialojen riidanratkaisijana.

Jaa sisältö verkossa

Lue myös

Ota yhteyttä