Valitse aihepiiri

Arktisen alueen vetovoima kasvaa uudelleen

Kiinnostus Jäämeren alueen tulevaisuutta kohtaan on muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen uudelleen kasvamassa. Arktisten alueiden kaupan ja investointien uskotaan kasvavan lähivuosina niin, että niiden arvo nousisi lähivuosina jopa 46 miljardiin euroon.

Kilpajuoksu yhteisöveroalesta alkamassa

Yhdysvalloissa tullaan näkemään suurin verouudistus sitten Ronald Reaganin aikojen kolme vuosikymmentä sitten. Näin ennustaa Aalto-yliopiston vero-oikeuden apulaisprofessori Tomi Viitala.
Se taas johtaa verokilpailuun ja epävarmuuden aikaan ympäri maailmaa, johon Suomikin ajautuu mukaan. Yhteisövero ei kuitenkaan ole ainoa asia, johon lähitulevaisuudessa tulee kiinnittää huomiota, sanoo Senior Advisor Marko Koski HPP Asianajotoimistosta.