Korkein hallinto-oikeus (KHO) on tuoreella vuosikirjapäätöksellään KHO:2021:34 ottanut kantaa polttonesteen jakeluun pohjavesialueella. Asiassa oli kyse pohjaveden pilaantumisriskin arvioimisesta ja ympäristöluvan myöntämisedellytysten täyttymisestä. KHO:n ratkaisun perusteella pohjaveden pilaamiskielto ei estä ympäristöluvan myöntämistä, jos pilaantumisriski voidaan arvioida riittävän pieneksi alueen hydrogeologisten olosuhteiden ja teknisten suojausratkaisujen valossa. Uusi linjaus ottaa huomioon alalla tapahtuneen teknisen kehityksen ja mahdollistaa entistä paremmin tapauskohtaisten tosiseikkojen huomioonottamisen lupaharkinnassa.
Ympäristönsuojelulain (YSL) 17 §:ssä on asetettu pohjaveden pilaamiskielto. Pilaamiskielto sisältää myös vaaran aiheuttamisen kiellon, mikä tarkoitta sitä, ettei toiminnan tarvitse aiheuttaa konkreettista pilaantumista ollakseen kiellon vastaista. YSL 49.3 §:n nojalla pohjaveden pilaamiskiellon vastainen seuraus muodostaa esteen ympäristöluvan myöntämiselle.
Tuoreessa päätöksessään KHO on katsonut, ettei voimassa oleva lainsäädäntö aseta ehdotonta estettä polttonesteiden jakeluaseman sijoittamiselle pohjavesialueelle. KHO on perusteluissaan viitannut mm. ympäristöministeriön ELY-keskuksille osoittaman ohjekirjeeseen (Japo-kirje 22.2.2017) sen oikeudellisesta sitomattomuudesta huolimatta. Ohjekirjeessä todetaan, että pohjaveden pilaamiskielto ei estä sellaista toimintaa, josta aiheutuva haitta pohjaveden pilaantumisriski on asianmukaisen, sijoituspaikan ja sen ympäristön olosuhteet huomioon ottavan riskiarvioinnin mukaan merkityksetön tai hyvin pieni. KHO piti kirjettä merkityksellisenä selvityksenä arvioitaessa toimialalla yleisesti noudatettuja ja vaadittuja käytäntöjä.
Tapauskohtaisessa lupaharkinnassa painoarvoa on annettu alueellisille ja hankekohtaisille tosiseikoille, kuten jakeluaseman teknisille suojaustoimenpiteille, toiminnan sijaintipaikalle ja luonteelle sekä pohjavesialueen hydrogeologisille ja muille olosuhteille. Arvioinnissa on huomioitu myös YSL 20 §:n 1 kohdan mukainen varovaisuus- ja huolellisuusperiaate.
Asiassa luvan myöntämisen esteeksi ei muodostunut se, että jakeluaseman alueella vedellä on mahdollisesti yhteys pohjaveteen, eli tätä yhteyttä ei voitu selvityksin poissulkea. Tällöin YSL 17 §:ssä tarkoitetun pohjaveden pilaamiskiellon vastaisen seurauksen estämisen katsottiin edellyttävän, että teknisillä suojaustoimenpiteillä reitti pohjaveteen voidaan riittävän luotettavasti katkaista. KHO:n mukaan pohjavesi oli jakeluaseman kohdalla varsin syvällä (22 metriä maanpinnasta), lupaan sisältyvät kattavat tekniset ja rakenteelliset suojausratkaisut, päästöjen havainnointijärjestelmät ja asianmukaiset onnettomuuksien torjuntasuunnitelmat, minkä seikkojen johdosta KHO katsoi, että asiassa on selvitetty pohjaveden pilaantumisriskin jäävän kokonaisuutena arvioituna pieneksi.
Päätös poikkeaa merkittävästi aikaisemmasta oikeuskäytännöstä. Oikeustilaan on 1990-luvun lopulta lukien vaikuttanut KHO:n luona tulkintalinjaus, jonka mukaan tekniset suojausrakenteet eivät riittävän varmasti estäneet, erityisesti poikkeustilanteissa maaperään vuotavien haitallisten aineiden kulkeutumista pohjavesiin. Kyseisen linjauksen seurauksena polttonesteiden jakelutoiminnalle pohjavesialueella on ollut hyvin vaikeaa, jollei mahdotonta, saada ympäristölupaa. KHO:n uusi päätös muuttaa tätä linjausta ja ottaa huomioon alan teknisten ratkaisujen huomattavan kehityksen. Lisäksi päätöksestä korostuva tapauskohtainen harkinta osoittaa, ettei pohjavesialueita tai polttonesteiden jakelutoimintaa voida käsitellä yhtenä homogeenisenä ryhmänä.
KHO:n ratkaisun voidaan katsoa asettavan myös eräänlaisen rajan varovaisuusperiaatteen mukaiselle epävarmuudelle. Tämä mahdollistaa myös sen, että sen sijaan, että varovaisuusperiaatteen noudattaminen olisi johtanut luvan epäämiseen, se toteutuu tarkkaan asetettujen lupamääräysten antamisena. Tämän voidaan katsoa edistävän ympäristönkäytön ja toisaalta sen suojelun yhteensovittamista.
Kari Marttinen
Partner
+358 40 779 7878
kari.marttinen@hpp.fi
Kari Marttinen on yksi maan johtavista ympäristöoikeuden osaajista. Karin erikoisosaamista ovat suurten teollisuus- ja infrastruktuurihankkeiden monimutkaiset lupa- ja muutoksenhakumenettelyt sekä maankäytön suunnittelun prosessit. Myös vanhojen teollisuusalueiden pilaantumisvastuut ja niihin liittyvät riidat kuuluvat Karin erityisosaamiseen. Luonnonsuojelun ja infrahankkeiden välisten konfliktien ratkaisemisessa Karilla on pitkäaikainen ja monipuolinen kokemus. Hän on toiminut päävastuullisena asianajajana useissa suurhankkeissa.
Karin asiakkaita ovat metsäsektorin, metalli- ja kemianteollisuuden sekä kiertotalouden alan suuret teolliset yritykset sekä infra- ja energia-alan yritykset ja julkiset toimijat.
