Kiertotaloudessa liiketoimintaa harjoittavien yritysten on tehtävä erityyppisiä keskinäisiä sopimuksia markkinoille päästäkseen ja siellä toimiakseen. Sopimuksia suunniteltaessa ja laadittaessa yritysten on otettava huomioon paitsi sopimusoikeudelliset myös kilpailuoikeudelliset riskit ja velvoitteet. Euroopan komissio on viimeaikaisissa ehdotuksissaan täsmentänyt yritysten välisten sopimusten kilpailuoikeudellista arviointia. Uutta ohjeistusta ehdotetaan muun muassa kestävää kehitystä tavoittelevien yritysten yhteistyösopimusten sekä erilaisten verkkoalustojen ja markkinapaikkojen käyttöä sääntelevien sopimusten arviointiin. Kilpailuoikeudellisten sakko- ja vahingonkorvausriskien välttämiseksi kiertotaloudessa liiketoimintaa harjoittavien yritysten tulee ottaa sopimuksissaan huomioon komission ohjeet.
Ilmastokriisin hillitsemistä tukevan kiertotalouden suosio kasvaa laajasti ja yhä useampi yritys ryhtyy harjoittamaan kiertotalouden liiketoimintamallia. Kiertotalouden tavoitteiden toteuttaminen edellyttää usein yrityksiltä keskinäistä yhteistyötä, joskus jopa koko toimialan yritysten kesken. Kiertotaloudessa liiketoiminta edellyttää yrityksiltä myös erityyppisiä sopimuksia, joilla varmistetaan tuotteiden ja palvelun tai tuotannon laatu sekä mahdollistetaan tuotteiden ja palvelun toimittaminen myös kuluttajille.
Artikkelissa kuvataan komission viimeaikaisten sääntelyehdotusten perusteella, mitä erilaisia kilpailuoikeudellisia riskejä erilaisiin yritysten välisiin liiketoimintaan liittyviin sopimuksiin sisältyy kiertotaloudessa. Artikkelissa kuvataan myös, millä perusteilla yritykset voivat itse arvioida keskinäisten sopimustensa kilpailuoikeudellista sallittavuutta. Kilpailusäännösten nojalla kiertotaloudessa toimivat yritykset voivat tehdä laajasti yhteistyötä saavuttaakseen kestävän kehityksen tavoitteita, mikäli niiden yhteistyö ei johda kiellettyyn kilpailun rajoittumiseen.
Kiertotalouden liiketoimintaan liittyvät sopimukset
Kiertotalous perustuu tuotteiden omistamisen sijaan palveluihin, kuten jakamiseen, vuokraamiseen ja kierrättämiseen tai tuotteen elinkaaren pidentämiseen huollon, korjaamisen tai uudelleenvalmistuksen avulla. Kiertotalouden toimintamalli on esimerkiksi jätteen vähentämiseen tähtäävä tuote- ja palvelusuunnittelu tai tuotteiden uudelleenkäyttö tai kierrätys. Kiertotalouden liiketoiminnan suunnittelussa ja toteuttamisessa yritysten väliset sopimukset voivat liittyä esimerkiksi kierrätystuotteen tai vuokrauspalvelun kehittämiseen tai tarjoamiseen taikka kiertotalouden tavoitteita tukevien tuotantoprosessien käyttöönottoon.
Strategisen tutkimuksen neuvoston CICAT2025-hankkeessa on vuonna 2021 julkaistu politiikkasuositus kiertotalouden sopimusoikeudellisista kysymyksistä. Politiikkasuosituksessa annetaan yrityksille kattavat ohjeet sopimusoikeudellisista riskeistä ja vastuista. Siinä ei kuitenkaan mainita kilpailulainsäädännön velvoitteiden huomioon ottamista yritysten välisissä sopimuksissa.
Kiertotalouden sopimuksiin sisältyvät merkittävimmät kilpailuoikeudelliset riskit
Kilpailulainsäädännön velvoitteiden noudattamatta jättäminen sisältää riskin yritykselle määrättävistä sakoista sekä vahingonkorvausvelvoitteesta. Myös kiertotaloudessa liiketoimintaa harjoittavien yritysten tulee näin ollen sopimuksia suunnitellessaan ja laatiessaan huomioida pakottavat kilpailulainsäädännön vaatimukset. Vaikka sopimuksella tavoiteltaisiin sinänsä hyväksyttäviä kiertotalouden tavoitteita, voi sopimus tai sen jokin ehto olla kielletty, mikäli se sisältää vakavia kilpailunrajoituksia tai siitä seuraa merkittävää kilpailun rajoittumista markkinoilla.
Kiertotalouden toimijat muodostavat tyypillisesti sopimusverkostoja ja -ketjuja. Samalle alueelle keskittyneillä kiertotalouden toimijoilla voi olla myös tiivistä alueellista yhteistyötä. Erityisesti suunniteltaessa tai laadittaessa saman toimialan yritysten kesken kiertotalouden yhteistyösopimuksia, on huomioon otettava riski yritysten kielletystä kilpailijayhteistyöstä.
Kilpailuoikeudellisia riskejä voi sisältyä myös sopimuksiin, joissa kiertotalouden tuotteita myydään valmistajalta jälleenmyyjille taikka sopimuksiin, joilla yrityksille tarjotaan verkossa välityspalvelu- tai markkinointialustaa kiertotalouden tuotteiden tai palvelujen tarjoamiseksi. Näillä sopimuksilla saatetaan kilpailusäännösten vastaisesti rajoittaa jälleenmyyjien tai verkkopalvelun käyttäjien oikeuksia tarjota tuotteita loppuasiakkaille.
Yritysten laatiessa yhteistyösopimuksia tietyllä maantieteellisellä alueella tai tuote- tai palvelusegmentissä riskinä voi olla kilpailun poistuminen tai merkittävä väheneminen kyseisellä alueella tai segmentissä. Sopimusverkostoja luotaessa riskinä voi olla myös se, että verkoston ulkopuolelle jääneiden tai uusien alalle tulijoiden mukaan pääsy sopimusjärjestelyyn estetään kilpailua vääristävällä tavalla. Riskinä voi myös olla se, jos yhdelle toimijalle, esimerkiksi välityspalvelun tarjoajalle syntyy määräävä asema tietyillä markkinoilla ja se käyttää tätä asemaansa kilpailua vääristävällä tai kilpailijoita poissulkevalla tavalla.
Arvioitaessa erityyppisiä yritysten välisiä sopimuksia kilpailuoikeudellisesta näkökulmasta voidaan apuna käyttää Euroopan komission antamaa ohjeistusta. Myös kansalliset kilpailuviranomaiset, kuten Suomessa Kilpailu- ja kuluttajavirasto, käyttävät komission ohjeistusta tulkinta-apunaan tutkiessaan kansallisesti yritysten epäiltyjä kilpailunrajoituksia.
Yritysten välisten sopimusten kilpailuoikeudellinen arviointi
Euroopan komissio on julkaissut erilliset suuntaviivat samalla tuotanto- tai jakeluportaalla toimivien, keskenään kilpailevien yritysten välisten (horisontaalisten) sopimusten, ja toisaalta eri tuotanto- tai jakeluportaalla toimivien yritysten välisten (vertikaalisten) sopimusten arviointiin. Suuntaviivat annetaan aina määräajaksi ja niitä uudistetaan ja päivitetään säännöllisin väliajoin ottaen huomioon markkinoilla ja yritysten toimintatavoissa tapahtuneet muutokset. Molemmista komission suuntaviivoista on lähiaikoina annettu uudet ehdotukset. Uutta ohjeistusta ehdotetaan annettavaksi yrityksille mm. kilpailevien yritysten kestävän kehityksen sopimusten ja verkossa toimivien alustojen ja markkinapaikkojen kilpailuoikeudelliseen arviointiin.
Kilpailijoiden välisten sopimusten arviointi
Komission ehdotus kilpailijoiden välisiä horisontaalisia sopimuksia koskevaksi uudeksi sääntelyksi ja tulkintaohjeiksi on annettu 1.3.2022 ja ehdotusluonnoksen kommentointikierros on käynnissä 26.4.2022 asti. Uudistettu sääntely on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2023 alkaen. On todennäköistä, että lopullinen sääntely tulee vastaamaan pitkälti nyt julkaistua ehdotusta.
Merkittävämmät kilpailuoikeudelliset riskit sisältyvät kilpailijoiden välisiin horisontaalisiin sopimuksiin, joissa yritykset sopivat tuotteiden tai palvelujen hinnoista tai tuotannon rajoituksista taikka jakavat asiakkaita, markkinoita tai hankintalähteitä. Moni kilpailevien yritysten yhteistyömuoto on kuitenkin sallittua, jos noudatetaan kilpailusäännösten asettamia reunaehtoja. Komission horisontaalisia sopimuksia koskevissa suuntaviivoissa annetaan tarkempia ohjeita kilpailevien yritysten välisten tutkimus- ja kehitys-, erikoistumis-, tuotanto-, osto-, myynti- ja markkinointi-, tietojenvaihto- sekä standardointiyhteistyön arviointiin. Näitä kaikkia sopimustyyppejä saattaa sisältyä myös kiertotalouden liiketoimintaa harjoittavien yritysten sopimuksiin. Kiertotalouden sopimuksiin saattaa tulla usein sovellettavaksi komission ehdottama uusi ohjeistus kilpailevien yritysten kestävän kehityksen sopimusten arvioimiseksi, jota käydään tarkemmin läpi seuraavaksi.
Kestävän kehityksen sopimusten kilpailuoikeudellinen arviointi
Komission ehdotuksen mukaan kestävän kehityksen sopimus (”sustainability agreement”) on mikä tahansa kilpailevien yritysten kesken solmittu sopimus, jossa on asetettu yksi tai useampi aito kestävän kehityksen tavoite, yhteistyön muodosta riippumatta. Tavoite voi esimerkiksi olla kiertotalouden liiketoiminnan suunnittelun tai toteuttamisen kautta vähentää yritysten toiminnasta syntyvien jätteiden määrää, tukea yritysten resurssitehokkaita ja ekologisempia toimintamalleja tai edistää kierrätysmateriaalin ja uusiutuvan energian käyttöä.
Kilpailuoikeudellisia riskejä ei ole, jos kestävän kehityksen sopimuksiin ei liity lainkaan yritysten taloudelliseen toimintaan liittyvää yhteistyötä. Sallittuja voivat olla esimerkiksi koko toimialan yleistä kestävää kehitystä tavoittelevat sopimukset, tietokannan luominen vastuullisesti toimivista yrityksistä tai tietyn toimialan yritysten yhteiset markkinointikampanjat, joiden tarkoitus on lisätä asiakkaiden tietoisuutta ympäristö- tai kierrätysasioista. Kuitenkin silloin, jos kestävän kehityksen sopimus rajoittaa yhtä tai useampaa yritysten käyttämää kilpailukeinoa, on sopimuksen sallittavuus aina arvioitava kilpailusäännösten nojalla. Tällaisia kilpailukeinoja ovat mm. tuotteen tai palvelun hinta, laatu, tuotevalikoima, tuotanto- ja myyntimäärä, markkinat, asiakkaat ja hankintalähteet sekä tuotteen tai tuotantoprosessin tutkimus- ja kehitystoimenpiteet.
Jos kilpailevat yritykset esimerkiksi sopivat kehittävänsä yhdessä tuotantoteknologiaa, joka vähentää energian kulutusta tai jätteen määrää, on yhteistyösopimus arvioitava yritysten välisiä T&K-sopimuksia koskevien ohjeiden nojalla. Sopimusta, jolla yritykset jakavat keskenään infrastruktuuria tavoitteenaan vähentää tuotantotoimintojensa negatiivisia ympäristövaikutuksia, tulee arvioida yritysten tuotantoyhteistyötä koskevan ohjeistuksen perusteella. Jos yritykset ostavat yhdessä tuotteita tai palveluja vähentääkseen ympäristöhaittoja tai sopivat ostavansa tuotteita tai palveluja vain vastuullisilta toimittajilta tai palveluntarjoajilta, näitä järjestelyjä arvioidaan yhteisostosopimuksia koskevan ohjeistuksen perusteella. Kestävän kehityksen sopimuksissa keskeisessä asemassa ovat usein saman toimialan yritysten yhdessä sopimat standardit liittyen esimerkiksi olemassa olevien tuotteiden tai tuotantoprosessin korvaamiseen kestävän kehityksen mukaisella vaihtoehdolla taikka sopiminen ympäristöystävällisemmän kierrätyspakkausmateriaalin käyttöönotosta jätteen vähentämiseksi. Näitä sopimuksia on arvioitava komission standardointiyhteistyöstä sekä kestävän kehityksen sopimuksista annettujen ohjeiden perusteella.
Komission ehdotuksen mukaan sellaiset yritysten kestävän kehityksen sopimukset, jotka eivät aidosti johda niissä asetettujen tavoitteiden saavuttamiseen, vaan johtavat vakaviin kilpailunrajoituksiin kuten yritysten hinnoista sopimiseen, markkinoiden tai asiakkaiden jakoon taikka tuotannon, laadun tai innovaatioiden rajoittamiseen, ovat yleensä aina kiellettyjä. Mikäli sopimuksessa ei ole vakavia kilpailunrajoituksia, mutta sen seurauksena todennäköisesti kilpailu markkinoilla rajoittuu, on yritysten itse arvioitava, täyttyvätkö edellytykset sopimuksen sallittavuudelle. Kilpailua rajoittava kestävän kehityksen sopimus on sallittu, jos objektiivisesti arvioiden sopimuksesta syntyvät hyödyt ylittävät siitä aiheutuvat kilpailuhaitat. Yritysten on konkreettisesti osoitettava, että sopimuksesta syntyy asiakkaille välittyviä tehokkuushyötyjä, kilpailunrajoitukset ovat välttämättömiä näiden tehokkuushyötyjen saamiseksi, eikä sopimus poista kilpailua merkittävältä osalta sopimustuotteiden tai -palvelujen markkinoita. Yritykset voivat arvioinnissaan käyttää apuna komission ohjeistusta sekä asiantuntijoita.
Kestävän kehityksen sopimusten hyötyjen ja kilpailun haittojen punninta
Kestävän kehityksen sopimusten tuottamia tehokkuushyötyjä voivat olla esimerkiksi ympäristöystävällisempien tuotanto- tai jakeluteknologioiden käyttö, ilmansaasteiden väheneminen ja laadukkaammat tuotteet ja palvelut. Tehokkuushyödyt voivat ilmetä myös siten, että sopimuksella nopeutetaan kierrätystuotteiden tai kierrätykseen liitännäisten palvelujen pääsyä markkinoille tai lisätään kuluttajien valinnan mahdollisuuksia helpottamalla tuotteiden tai palvelujen vertailua. Yritysten tulee pystyä todentamaan sopimuksesta syntyvät tehokkuushyödyt objektiivisin mittarein.
Kestävän kehityksen sopimuksissa olevat kilpailunrajoitukset ovat välttämättömiä, jos ilman niitä sopimusta ei voitaisi tehdä tai jos niiden avulla tavoitteet voidaan saavuttaa kustannustehokkaammalla tavalla, saavuttamalla mittakaavaetuja tai saamalla yritykset keskittämään toimenpiteensä sopimuksen tavoitteiden mukaisiksi. Komission ehdotuksen mukaan kestävän kehityksen sopimus voi olla välttämätön myös, jos voidaan osoittaa, että kyseisillä markkinoilla asiakkailla olisi ilman sopimusyhteistyötä vaikea saada esimerkiksi riittävästi tietoa tuotteista tai niiden käytön vaikutuksista taikka vaikea objektiivisesti arvioida eri tuotteiden käytön hyötyjä ja haittoja pidemmällä aikavälillä.
Yritysten on osoitettava, että niiden yhteistyösopimuksesta syntyvät tehokkuushyödyt välittyvät myös kuluttajille ja muille loppuasiakkaille, eli tuotteiden tai palvelujen välittömille tai välillisille käyttäjille. Komission ehdotuksessa kuvataan, miten asiakkaille kestävän kehityksen sopimuksista välittyviä hyötyjä voidaan arvioida sekä yksilöllisenä että kollektiivisena hyötynä. Yksilöllisiä hyötyjä asiakkaille syntyy välittömästi esimerkiksi siten, että he saavat käyttöönsä laadukkaampia tuotteita tai laajemman tuotevalikoiman sekä välillisesti siten, että asiakkaat arvottavat vastuullisemmat tuotteet tai vastuullisemman tuotantotavan korkeammalle kuin muut vaihtoehdot johtuen vastuullisen tuotteen/tuotannon vähemmän haitallisista vaikutuksista muihin. Jälkimmäisessä tilanteessa tuotetta tai palvelua ostavat asiakkaat eivät siis itse hyödy kestävän kehityksen sopimuksesta henkilökohtaisesti, mutta tehdessään ostopäätöksiä he arvostavat muille sopimuksen kautta syntyviä hyötyjä. Esimerkiksi kuluttaja ostaa ympäristömerkillä varustettuja tuotteita, vaikka ei saisi hinnaltaan halvempia tai laadultaan parempia tuotteita, mutta arvottaa ostopäätöksensä hyötyjä ympäristölle.
Kestävän kehityksen sopimusten kautta ns. kollektiivisia hyötyjä saattaa välittyä laajemmalle henkilöryhmälle kuin vain sopimuksen piiriin kuuluvien tuotteiden tai palvelujen käyttäjille. Näillä tarkoitetaan hyötyjä, jotka syntyvät sopimuksen myötä riippumatta tuotteiden ostajien tai palveluiden käyttäjien tekemistä valinnoista. Kollektiivisilla hyödyillä tarkoitetaan esimerkiksi yritysten yhdessä sopiman ympäristöystävällisemmän teknologian käyttöönoton kautta syntyvää hyötyä laajemmin koko yhteiskunnalle. Kollektiiviset hyödyt voidaan ottaa myös huomioon tehokkuushyötyjä arvioitaessa silloin, kun se asiakasryhmä, johon sopimuksen kilpailunrajoitukset vaikuttavat, on merkittävässä määrin sama, kuin se henkilöryhmä, joka myös saa kollektiivista hyötyä sopimuksesta. Komissio käyttää ehdotuksessaan esimerkkiä, että autoilijat, jotka ostavat vähemmän saastuttavaa, mutta hinnaltaan kalliimpaa polttoainetta, hyötyisivät myös kaupunkilaisina puhtaammasta ilmasta, jonka tämän vähemmän ympäristölle haitallisen polttoaineen käyttöön ottaminen saa aikaan. Kilpailunrajoituksia ei voi kuitenkaan kompensoida eri markkinoilla oleville asiakkaille välittyvien hyötyjen perustella. Objektiivisiin tutkimuksiin tai asiantuntija-arvioihin perustuen yritykset voivat osoittaa joko yksilöllisten tai kollektiivisten hyötyjen tai niiden molempien välittymistä asiakkaille.
Kestävän kehityksen sopimuksen solmiminen ei saa poistaa merkittävässä määrin yritysten välistä kilpailua, vaan markkinoilla tulee säilyä riittävästi kilpailua sopimuksen solmimisen jälkeenkin. Tämä kriteeri ei estä koko toimialan yritysten välistä kestävän kehityksen sopimuksen tekemistä, mikäli yrityksiltä ei poisteta sopimuksella mahdollisuutta kilpailla keskenään ainakin jollakin tavalla. Esimerkiksi, jos sopimus rajoittaa yritysten välistä kilpailua tuotteiden laadusta tai valikoiman laajuudesta, on yrityksillä oltava mahdollisuus aitoon hintakilpailuun markkinoilla. Joissakin tilanteissa yrityksille voidaan antaa mahdollisuus rajoittaa keskinäistä kilpailuaan tiettynä ajanjaksona, minkä jälkeen niiden välinen kilpailu jatkuu vapaasti. Tällainen tilanne olisi esimerkiksi koko toimialan yhteinen päätös rajoittaa tai lopettaa tietyksi ajanjaksoksi jonkin ympäristölle haitallisen tuotteen tuottaminen tarkoituksenaan tuoda markkinoille asiakkaiden tietoon korvaava, vastuullisempi tuote.
Komission ehdotuksessa todetaan, että kansallisten tai paikallisten viranomaisten mukanaolo kestävän kehityksen sopimusten laatimisessa tai suunnittelussa tai kannustaminen yritysten vastuullisuusyhteistyöhön ei poista sopimuksen kilpailuoikeudellisia riskejä ja yritysten tarvetta arvioida yhteistyösopimuksen sallittavuus. Kilpailuoikeudellisia riskejä yrityksillä ei ole kuitenkaan silloin, jos viranomaiset velvoittavat yritykset laatimaan yhteistyössä kestävän kehityksen sopimuksen.
Jakelu- ja toimitussopimukset, verkossa toimivat välityspalvelut ja markkinapaikat
Euroopan komissio on antanut jakelu- ja toimitussopimusten kilpailuoikeudellista arviointia koskevan ehdotuksen uusiksi suuntaviivoiksi, joiden perusteella eri tuotanto- ja jakeluportaalla toimivat yritykset pystyvät itse arvioimaan, ovatko niiden sopimusten ehdot sallittuja ja välttämään kielletyistä sopimuksista aiheutuvan sakko- ja vahingonkorvausriskin. Ehdotus on tarkoitus hyväksyä toukokuussa ja uudistetun sääntelyn on tarkoitus tulla voimaan 1.6.2022 alkaen.
Kiertotaloudessa toimivien yritysten jakelu- ja toimitussopimusten kilpailuoikeudellisessa arvioinnissa keskeisintä on ylemmällä portaalla olevalle yritykselle, esimerkiksi tuotteen valmistajalle asetettu kielto määrätä alemmalla portaalla olevan sopimuskumppaninsa, esimerkiksi vähittäismyyjän, loppuasiakashintoja. Ylemmällä portaalla oleva yritys ei myöskään saa pääsääntöisesti rajoittaa alemmalla portaalla olevan sopimuskumppaninsa asiakaskuntaa tai toiminta-aluetta.
Komissio on ns. alustatalouden kehityksen myötä antanut ehdotuksessaan uutta ohjeistusta koskien erilaisia verkkoalustoja ja verkon myynti- ja markkinapaikkoja, joihin yritykset voivat liittyä ja jota kautta voidaan ostaa ja tarjota sekä markkinoida tuotteita ja palveluja vähittäistasolla. Erilaiset välityspalvelualustat tai yritysten yhteiset verkossa toimivat myynti- ja markkinointialustat voivat edistää kiertotalouden tavoitteita. Verkon alustojen kautta on helpompi esimerkiksi tarjota kiertotalouden liiketoimintaan kuuluvia välitys- ja korjauspalveluja sekä myydä ja markkinoida kierrätettyjä tai kierrätysmateriaalilla tuotettuja tuotteita. Tällaisia alustoja perustettaessa tulee kuitenkin huomioida, että kilpailulainsäädännön piiriin kuuluvaksi palveluntarjoajaksi katsotaan myös yritys, joka tarjoaa verkossa muille yrityksille välityspalveluja, riippumatta siitä, onko se itse osapuoli niissä liiketoimissa, joiden tekemistä sen tarjoama välityspalvelu helpottaa.
Verkossa toimivat markkinapaikat yhdistävät kauppiaat ja potentiaaliset asiakkaat joko mahdollistaen suorat ostot tai vain ohjaamalla asiakkaita uudelleen muille verkkosivuille, joilta ostot tehdään. Komissio ohjeistaa ehdotuksessaan kilpailusäännösten soveltumista edellä mainittuihin markkinapaikkoihin sekä erilaisiin hintavertailusivustoihin ja –sovelluksiin, jotka antavat vähittäistasolla toimiville yrityksille mahdollisuuden lisätä näkyvyyttä ja potentiaalisille asiakkaille mahdollisuuden verrata hyödykkeitä/tarjouksia. Tuotteiden valmistaja tai välityspalvelun tarjoaja voi rajoittaa vähittäistasolla toimivalta sopimuskumppaniltaan, kuten jälleenmyyjältä, tietyssä määrin sen verkon markkinapaikkojen käyttöä. Jälleenmyyjiä ei saa kuitenkaan estää käyttämästä tehokkaasti internetiä verkkomyynnissään. Laadullisten kriteerien soveltaminen verkkomyynnissä on yleensä sallittua. Hintavertailuvälineiden käytön estäminen verkkomainontakanavana voi muodostaa vakavan rajoituksen, jos se estää kokonaan tuotteiden ja palveluiden myyntiä loppuasiakkaille. Hintavertailuvälineiden laatukriteerit ovat kuitenkin yleensä sallittuja.
Kiertotalouden liiketoimintaan liittyvää välityspalvelua, markkinapaikkaa tai jotain muuta palvelualustaa operoiva yritys voi jossakin tuote- tai palvelusegmentissä tai jollakin alueella saada niin vahvan aseman, että asiakkaat ovat merkittävästi riippuvaisia sen tarjoamista palveluista ja se voi pitkälti sanella palvelujensa hinnat ja ehdot. Tällöin välityspalvelujen tarjoajalla tai markkinapaikan tai palvelualustan ylläpitäjällä on todennäköisesti kilpailulainsäädännössä tarkoitettu määräävä markkina-asema, ja se on velvollinen soveltamaan sopimuksissaan kohtuullisia ja syrjimättömiä ehtoja. Muussa tapauksessa sen menettely voi täyttää kilpailulainsäädännössä kielletyn määräävän markkina-aseman väärinkäytön tunnusmerkistön. Samalla tavoin kuin kilpailua rajoittavien horisontaalisten ja vertikaalisten sopimusten soveltaminen, myös määräävän markkina-aseman väärinkäyttö sisältää yritykselle riskin sakoista ja vahingonkorvausvelvollisuudesta.
Uusien toimijoiden alalle pääsy
Kiertotaloudessa liiketoiminnan alaan kuuluvissa sopimussuhteissa ja -verkostoissa on huomioitava, ettei perusteettomasti muodosteta suljettua yritysten verkostoa tai ryhmittymää, johon joillakin toimijoilla tai uusilla alalle tulevilla yrityksillä ei ole pääsyä. Suositeltavaa on noudattaa kiertotaloudessa verkostoihin, verkkoalustoihin ja yritysten sopimiin kiertotalouden standardeihin pääsylle avoimuuden- ja syrjimättömyyden periaatetta. Tämä ei tarkoita sitä, etteivätkö mukaan pääsyn laadulliset kriteerit voisi olla korkeat, kunhan niille on hyväksyttävät perusteet ja kriteereitä sovelletaan objektiivisesti kaikkiin alalla toimiviin yrityksiin ja uusiin alalle tulijoihin. Muussa tapauksessa riskinä voi olla menettelyn katsominen yritysten kollektiiviseksi boikotiksi, joka on kielletty vakava kilpailunrajoitus.
Kilpailusääntöjen noudattaminen edistää kiertotalouden tavoitteiden toteutumista
Kiertotalouden tavoitteita voidaan edistää yritysten yhteistyöllä ja erilaisilla sopimusjärjestelyillä. Kiertotaloudessa liiketoimintaa harjoittavien yritysten on tunnettava kilpailulainsäädännön velvoitteet ja otettava ne huomioon kaikessa toiminnassaan, ja keskinäisissä sopimusjärjestelyissään. Kilpailulainsäädännön noudattaminen ei kuitenkaan estä yritysten mahdollisuutta harjoittaa kiertotaloudessa liiketoimintaa tehokkaasti ja menestyksekkäästi. Kilpailuviranomaiset ottavat nykyisin yhä laajemmin huomioon esimerkiksi kestävää kehitystä tavoittelevien sopimusten hyödyt ja yritysten yhteistyön tarpeellisuuden kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseksi.
Kiertotalouden tavoitteiden toteutumista edistää parhaiten se, että kaikilla kiertotalouden liiketoiminnan piirissä toimivilla yrityksillä on mahdollisuus kilpailla laajasti ja tasapuolisesti sekä osallistua uusien ja entistä parempien kiertotalouden tuotteiden ja palvelujen sekä tuotantotapojen kehittämiseen. Tasapuolinen kilpailu varmistetaan parhaiten ottamalla kilpailulainsäädännön velvoitteet huomioon kiertotaloudessa toimivien yritysten välisiä sopimuksia suunniteltaessa ja arvioimalla säännöllisesti yritysten välisten sopimusten kilpailuvaikutukset.
