HPP Asianajotoimisto

Yrityssalaisuuksien vuotamista kannattaa estää myös sopimusehdoin ja työnantajan määräyksillä

14.10.2015

Yritysten riski menettää keskeisimpiä yrityssalaisuuksiaan on suurimmillaan silloin, kun avainasemassa olevat työntekijät ovat vaihtamassa työpaikkaa tai suunnittelevat oman yrityksen perustamista. Työntekijä saattaa kopioida mukaansa esimerkiksi yrityksen koko tuotekehitysdokumentaation tai asiakastietokannan. Tällaisten tekojen rangaistavuutta on arvioitu korkeimman oikeuden ratkaisuissa KKO 2013:20 ja 2015:42. Ratkaisujen keskeisin anti on se johtopäätös, etteivät teot pääsääntöisesti täytä yritysvakoilun tunnusmerkkejä, mutta sen sijaan jo aineiston kopiointi voidaan katsoa ainakin yrityssalaisuuden rikkomisen yritykseksi.

Lisäksi KKO:n ratkaisuissa on käsitelty sitä, millainen merkitys yritysvakoilusäännöksen sovellettavuuden kannalta on sillä, jos työnantaja joko on nimenomaisesti antanut yrityssalaisuuksia sisältävien aineistojen käsittelyä (esimerkiksi kopiointia) koskevia määräyksiä tai jättänyt tällaiset määräykset antamatta. Yritysten kannattaakin miettiä omat sisäiset ohjeistuksensa ja prosessinsa myös tästä näkökulmasta ja tarvittaessa tarkentaa määräyksiään työntekijöille tai niitä ehtoja, joita työsopimuksissa käytetään. Asianmukaiset sopimusehdot ja määräykset voivat osaltaan hillitä yrityssalaisuuksien mukana viemistä työsuhteiden päättymisten yhteydessä. Lisäksi niillä voi olla olennainen merkitys myöhemmässä yrityssalaisuusrikosta koskevassa oikeudenkäynnissä.

HPP:n osakkaalla Klaus Nyblinillä on yli 15 vuoden kokemus yrityssalaisuusrikoksia koskevasta sääntelystä sekä niitä koskevista oikeudenkäynneistä ja muista prosesseista. Nyblinin artikkelin ”Yrityssalaisuusrikokset – Korkeimman oikeuden ratkaisut 2013–2015” ensimmäinen osa on julkaistu Defensor Legis -lehden numerossa 4/2015. Nyblin oli 8.10.2015 myös luennoimassa samasta aiheesta Helsingin hovioikeuspiirin laatuhankkeen seminaarissa, jonka osallistujat koostuvat erityisesti käräjätuomareista ja syyttäjistä.