Uusi hankintalaki voimassa puoli vuotta: käytännön muutoksia

Uusi hankintalaki tuli voimaan 1.1.2017. Vaikka lain tavoitteena oli hankintamenettelyjen yksinkertaistaminen ja selkeyttäminen, uudessa hankintalaissa asetetaan tarjoajille ja hankintayksiköille myös lisää selvitysvelvollisuuksia. Samalla, kun uusi hankintalaki sisältää entistä tarkempaa sääntelyä esimerkiksi soveltuvuuden selvittämisestä, sääntely esimerkiksi kansallisissa hankinnoissa on kuitenkin keventynyt. Uusi hankintalaki sisältää säännökset myös kokonaan uudesta hankintamenettelystä, innovaatiokumppanuudesta, jonka tavoitteena on mahdollistaa entistä tehokkaammin julkisten hankintojen strateginen käyttö innovoinnin edistämiseksi.

Innovaatiokumppanuudessa ei ole kyse pelkästään tutkimuksen ja tuotekehityksen tukemisesta tai prototyypin hankinnasta, vaan laajemmasta innovatiivisen uutuustuotteen tai palvelun hankinnasta. Tuotetta tai palvelua voitaisiin kehittää koko sen elinkaaren ajan. Ensimmäisistä innovaatiokumppanuuksista on jo julkaistu hankintailmoitukset.

Uutta velvollisuutta on merkinnyt hankintalain säännös siitä, että hankintayksikön on vaadittava käytettäväksi yhteistä eurooppalaista hankinta-asiakirjaa (ESPD) alustavana näyttönä siitä, että ehdokas tai tarjoaja täyttää soveltuvuusvaatimukset ja että sitä ei rasita mikään hankintalaissa tarkoitettu poissulkemisperuste. Asiakirjaa on käytettävä lain mukaan ainoastaan EU-kynnysarvot ylittävissä hankinnoissa ja erityisalojen hankintalain hankinnoissa.

ESPD-lomake voi olla varsin työläs täytettävä. Jos tarjous annettaan ryhmittymänä tai soveltuvuusvaatimusten täyttämiseen käytetään esimerkiksi alihankkijoita, lomakkeita voi joutua toimittamaan useita kymmeniä sivuja.

Samalla hyvä tarjoaja saattaa jäädä koko hankintamenettelyn ulkopuolelle pelkästään siksi, että ESPD:ssä on rasti väärässä paikassa tai ESPD:tä ei toimiteta oikeasta tahosta. Lomakkeen käyttö ja sen täyttövirheet ovat myös alttiita markkinaoikeusvalituksille.

Hankintayksikön tulisikin pystyä keskittymään parhaimman tarjouksen valintaan ja tarjoajan mahdollisimman kilpailukykyisen tarjouksen laatimiseen. Käytäntö on osoittanut, että uudet menettelyt edellyttävät molemmilta osapuolilta nykyistä tehokkaampia omia prosesseja esimerkiksi ESPD:n osalta, jotta lomakkeiden täyttäminen ei vie kohtuuttomasti aikaa. Euroopan komission ESPD-palveluun on tehty useita uudistuksia loppuvuoden 2016 ja alkuvuoden 2017 aikana. Todennäköistä on, että palvelun käyttö yksinkertaistuu vielä nykyisestä.

Jaa sisältö verkossa

Lue myös

Ota yhteyttä