Sote-uudistus avaa uudet mahdollisuudet julkisille hankinnoille

HPP Asianajotoimisto  järjesti Terveyspalveluiden kilpailutukset ja uusi hankintalaki -seminaariin keskiviikkona 22.3.2017. Seminaari oli erittäin suosittu ja se täyttyi ilmoittautumisista nopeasti.

Seminaaria vetivät asianajajat Perttu Koivula ja Pekka Raatikainen. Asiantuntijoina seminaarissa ovat myös Outi Antila (STM), Timo T. Seppälä (THL) ja Tuomas Mattila Kuulo-Auris Oy:stä.

Perttu Koivula kertoi seminaarissa, miten hankintalainsäädännön uudistus on huomioitava terveyspalveluiden kilpailutuksissa. Hankintamenettelyistä käsiteltiin erityisesti innovaatiokumppanuutta, joka avaa myös Sote-hankintoihin uusia mahdollisuuksia. Seminaarissa keskusteltiin laajasti innovaatioiden hyödyntämisestä sosiaali- ja terveyspalveluissa esimerkiksi etähoidossa ja vanhusten huollossa. Seminaarissa käytiin perusteellisesti läpi Sote-palveluita koskeva uuden hankintalain 12 luku.

Sosiaali- ja terveysministeriön vakuutusosaston ylijohtaja Outi Antila (kuvassa) kävi läpi Sote-uudistuksen viimeisiä vaiheita ja etenemistä sekä valinnanvapauslainsäädäntöä. Tavoitteena on, että valinnanvapaus nopeuttaa ihmisten pääsyä sosiaali- ja terveyspalveluihin ja lisää mahdollisuuksia vaikuttaa omiin palveluihin. Asiakas voi valita maakunnan omistaman yhtiön, yksityisen yrityksen tai järjestön valinnanvapauden piiriin kuuluvissa palveluissa.

Kuulo-Auris Oy:n toimitusjohtaja Tuomas Mattila kertoi käytännön kokemuksista Sote-hankinnoista ja kävi läpi uuden hankintalain kilpailutusmenettelyitä tarjoajan näkökulmasta.

Yksikönpäällikkö Timo T. Seppälä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta kävi läpi Sote-markkinoita ja sitä, että tuotantoa voidaan toteuttaa erittäin moninaisin tavoin Sote-uudistuksessa. Seppälän mukaan innovaatioiden merkitys sekä arvo nousevat uudelle tasolle Sote-hankinnoissa.

Jaa sisältö verkossa

Lue myös

Ota yhteyttä