Opiskelijat äänestivät HPP:n maan parhaaksi työnantajaksi

Suomen Lakimiesliitto on valinnut vuonna 2013 maan parhaaksi oikeustieteen opiskelijatyönantajaksi Hammarström Puhakka Partnersin.  Lakimiesliiton tutkimus toteutettiin kesällä ja siihen osallistui yli 400 oikeustieteen opiskelijaa.  Joka toinen vuosi annettava palkinto julkistettiin Lakimiespäivillä perjantaina 4.10.2013 Finlandia-talossa.

Lakimiesliiton palkintoraati totesi perusteluina seuraavaa: ”Voittajan saamista arvioista paistoi kauttaaltaan läpi työntekijöiden vahva tyytyväisyys työpaikkaan ja sen työyhteisöön. Vastauksissa kiitettiin erityisesti työpaikan tiivistä ja kannustavaa yhteishenkeä. Vastaajat kokivat työtehtävänsä monipuolisiksi ja kiinnostaviksi. Esimiehet ja muu henkilökunta koettiin helposti lähestyttäviksi. Opiskelijat kokivat aidosti olevansa kiinteä osa työyhteisöä.”

Valinnan kriteereitä olivat palkkaus ja työlainsäädännön noudattaminen, mahdollisuus opintojen ja työnteon yhteensovittamiseen, opiskelijoille tarjottu perehdytys ja koulutus, mahdollisuus opintojen vaihetta vastaaviin haasteisiin sekä hyvä ja avoin ilmapiiri.

Jaa sisältö verkossa

Lue myös

Ota yhteyttä