HPP Asianajotoimisto

Oikeusturvavakuutuksen voimassaolo

20.12.2016

Oikeusturvavakuutuksen tarkoituksena on korvata palkkiot, jotka juristi perii vakuutetulta asian hoitamisesta. Oikeus korvaukseen ja vakuutustapahtuma syntyy, kun käsillä on riita, esim. riitautettu maksuvaatimus.

Oikeusturvavakuutus kattaa vain sellaiset vakuutustapahtumat, jotka ovat tapahtuneet vakuutuksen ollessa voimassa. Usein vakuutuksissa on kuitenkin lisäedellytyksenä, että vakuutuksen tulee olla ollut myös voimassa kaksi vuotta ennen vakuutustapahtumaa ja että riidan perusteena olevan tapahtuman on tullut tapahtua vakuutuksen voimassaoloaikana, mikä voi muodostua erityiseksi ongelmaksi mm. liiketoiminnan päättyessä.

Vaasan hovioikeuden tuoreessa päätöksessä on todettu, että tällaiset vakuutusehdot eivät ole kohtuuttomat. Tapauksessa apteekkari haastoi vakuuttajan oikeuteen tämän hylättyä apteekkarin vaatimuksen, joka liittyi tämän entisen työntekijän korvausvaatimukseen. Vaatimus oli esitetty apteekkarin siirryttyä eläkkeelle ja lopetettua liiketoimintansa, jolloin hän irtisanoi myös oikeusturvavakuutuksensa. Tuomioistuin totesi mm. että vakuutussopimusta solmittaessa apteekkarille oli toimitettu vakuutusehdot, jotka eivät olleet sisällöltään poikkeukselliset.

HPP Asianajotoimisto Oy:n osakkaan Matti Komosen aihetta koskeva artikkeli ”Oikeusturvavakuutuksen voimassaolo” on julkaistu International Law Officen uutiskirjeessä.