HPP Asianajotoimisto

Liikennekaaren valmistelun toinen vaihe käynnissä

17.01.2017

Liikennekaarihankkeen tavoitteena on koota eri liikennepalvelujen sääntely yhteen lakiin ja siten edistää eri liikennemuotojen yhteentoimivuutta. Marraskuussa 2015 alkaneessa hankkeessa on siirrytty ensimmäisestä toiseen vaiheeseen. Toinen vaihe käynnistettiin avoimilla, liikennemuotokohtaisilla keskustelutilaisuuksilla Helsingissä 15.12.−21.12.2016. Ensimmäisessä vaiheessa liikennemuodoista mukana valmistelussa oli ainoastaan tieliikenne, kun toisessa vaiheessa valmistellaan myös raide-, meri- ja lentoliikennettä koskevia säännöksiä. Valmistelussa ovat siis nyt kaikki liikennemuodot.

Liikennekaaren kautta liikennemuotojen sääntelyä on tarkoitus uudistaa niin, että se ei ole este digitalisaatiolle, automaatiolle tai uusille innovaatioille. Hankkeen keskiössä on asiakaslähtöisyys. Eri liikennemuotoja tarkastellaan liikennekaarihankkeen toisessa vaiheessa markkinoiden, liikennejärjestelmän toimintavarmuuden, matkustajanoikeuksien, ammattipätevyyksien sekä liikenteen palveluiden digitalisaation ja tietoon liittyvien kysymysten näkökulmista.

Lentoliikenteen osalta tarkastelussa on muun muassa EU:n lentoliikenneasetuksen mukainen julkinen palveluvelvoite. Maakuntauudistuksessa on ehdotettu, että toimivalta julkisen palveluvelvoitteen asettamisesta annettaisiin maakunnille. Meriliikenteen osalta pohditaan, voisiko Liikenteen turvallisuusvirasto jatkossa myöntää elinkeinon harjoittamisen oikeudesta annetun lain edellyttämän kabotaasiluvan. Valmistelun toisessa vaiheessa yksi raideliikennettä koskeva keskeinen kysymys on puolestaan rautatielain toimilupasäännösten siirtäminen liikennekaareen.

Liikennejärjestelmän toimintavarmuuden osalta pohditaan sitä, ovatko toimintavarmuuden turvaamiseksi asetetut nykyiset toimijoiden velvoitteet riittäviä ja tarkoituksenmukaisia. Toimintavarmuuden osalta sääntelyä kuitenkin täydennetään vielä hankkeen viimeisessä, kolmannessa vaiheessa. Hankkeen toisessa vaiheessa liikennemuotojen matkustajanoikeuksia koskevaa sääntelyä yhtenäistetään ja se kootaan liikennekaareen.

Ammattipätevyyksien sääntelyä tarkastellaan toisessa vaiheessa kaikkien liikennemuotojen osalta. Tarkoituksena on muun muassa saattaa merenkulkijoiden koulutusvaatimuksia koskeva kansallinen lainsäädäntö vastaamaan kansainvälistä STCW-yleissopimusta ja Euroopan parlamentin ja neuvoston merenkulkijoiden vähimmäiskoulutuksesta annettua direktiiviä.

Liikennekaarihankkeessa liikenteen rekistereitä koskevaa sääntelyä pyritään uudistamaan niin, että eri liikennemuotojen rekisteritietojen hyödyntäminen mahdollistetaan aiempaa paremmin. Tietojen hyödynnettävyyttä parannetaan muun muassa yhdenmukaistamalla tietojen luovuttamista koskevaa sääntelyä. Hankkeen vastuuvirkamies Susanna Metsälampi kiteytti raideliikenteen keskustelutilaisuudessa 20.12.2016, että liikennekaari merkitsee tiedon osalta sääntelyä ja muilta osin sääntelyn purkamista.

Liikennemuotokohtaisissa keskustelutilaisuuksissa painotettiin, että toisen vaiheen sisällöstä on nyt mahdollisuus esittää kommentteja, palautetta ja kysymyksiä. Konkreettisista säädösmalleista on tarkoitus järjestää uusi keskustelutilaisuus tammi-helmikuussa 2017. Arvioidun aikataulun mukaan liikennekaaren toista vaihetta koskeva luonnos hallituksen esitykseksi lähtee lausuntokierrokselle helmikuussa 2017. Koska hankkeen toisessa vaiheessa täydennetään ensimmäisen vaiheen säännöksiä ja tavoitteena on siten muodostaa liikennemuodoista yhteentoimiva kokonaisuus, on toinen vaihe kuitenkin riippuvainen hankkeen ensimmäisen vaiheen etenemisestä. Liikennekaaren ensimmäinen vaihe on tällä hetkellä eduskunnan käsiteltävänä. Liikennekaaren on tarkoitus astua voimaan vuonna 2018.

Liikenne- ja viestintäministeriö on julkaissut arviomuistion liikennekaaren toisen vaiheen toteuttamisesta, joka on luettavissa ministeriön verkkosivuilla.

 

The second phase of the Transport Code preparation in progress

The purpose of the Transport Code project is to bring provisions of different transport services under one act and to promote the interoperability of different modes of transport in that way. The project started in November 2015 and has proceeded from the first to the second phase. The second phase was started with transport mode specific forums, open for the public, held from 15 December to 21 December 2016 in Helsinki, Finland. During the first phase of the Transport Code project only provisions concerning road transport were prepared, while in the second phase provisions concerning rail and sea traffic, as well as aviation are going to be prepared. All transport modes are then concerned by the project.

Through the Transport Code the regulation of transport modes is going to be reformed so that the regulation itself will not become an obstacle for digitalization, automation and new innovations. The essence of the project is customer orientation. During the second phase of the Transport Code project the transport modes are considered from the viewpoint of the market, service reliability of the transport system, passenger rights, professional competences as well as digitalization and information of transport services.

With regard to aviation, i.a. the obligation for the public sector to provide services, as provided for in the EU regulation on common rules for the operation of air services is under review. It is proposed in the regional government reform that the jurisdiction to impose an obligation to provide public services would be given to the different counties in Finland. With respect to sea traffic it is considered if the Finnish Transport Safety Agency may issue a cabotage permit regulated in the Act on the Right to Carry on a Trade in future. Transferring regulation concerning railway operating licence from the Railway Act to the Transport Code is an essential issue related to rail transport in the second stage of the project.

Concerning the service reliability of the transport system it is considered if the current obligations concerning the same imposed on operators are adequate and appropriate. However, the regulation of the service reliability will be supplemented in the third phase of the project, which is also the last phase. The regulations concerning passenger rights in different transport modes will be harmonized and compiled into the Transport Code in the second phase of the project.

In the second phase the regulation of professional competences for all transport modes are examined. One of the aims is to adjust the national legislation concerning training of seafarers to reflect the STCW Convention and the Directive of the European Parliament and European Council on the minimum level of training of seafarers.

The regulation of transport registers aims to reform in the Transport Code project to enable the utilization of information available in registers of different transport modes more effectively. Usability of the information is going to be improved on, among other things, by harmonization of the regulations for supply of information. The Responsible Officer of the project Susanna Metsälampi summarized in the rail transport forum held on 20 December 2016 that the Transport Code means regulating when it comes to information and deregulating when it comes to the other elements of the Transport Code project.

It was emphasized in the discussions which took place during the publicly available transport mode specific forums that there is now opportunity to comment, give feedback and ask about the content of the second phase of the Transport Code project. A new forum concerning and dealing with concrete regulation models is estimated to be arranged in January–February 2017. According to the estimated timetable a draft for a government proposal for the second stage of the Transport Code will be circulated for consultation in February 2017. Since the regulation of the first stage is complemented in the second stage of the project and the purpose is thus to create an interoperable entity of different modes of transport, the second phase is, however, dependent on the progress of the first stage of the project. The first phase of the Transport Code is being reviewed by the parliament for the moment. It is planned that the Transport Code will enter into force in the year 2018.

The Finnish Ministry of Transport and Communications has published a memorandum on implementation of the second phase of the Transport Code project, which is available in Finnish on the Ministry’s website.