Kukaan ei pystytä patsaita kriitikoille

HPP:llä oli kunnia kutsua asiakkaitaan ja yhteistyökumppaneitaan Radion Sinfoniaorkesterin keskiviikkokonserttiin ja sen jälkeen illalliselle. Radion Sinfoniaorkesteria johti Jukka-Pekka Saraste, ja illan aikana kuultiin sekä aivan uutta että hyvin tuttua musiikkia. Konsertin päätti Jean Sibeliuksen viides sinfonia. Jean Sibelius on juuri nyt erityisen ajankohtainen, sillä tänä vuonna vietetään säveltäjämestarin syntymän 150-vuotisjuhlaa. Myös me HPP:ssä vietämme juhlavuotta, sillä yrityksen perustamisesta on tänä vuonna kulunut 40 vuotta. Tämä konsertti olikin hieno tapa päättää HPP:n 40-vuotisjuhlallisuudet.

Jean Sibelius oli aikoinaan yksi nuoren Suomen merkittävimmistä kulttuuripersoonista ja yksi suomalaisen kulttuuri-identiteetin luojista. Hän oli myös hyvin itsenäinen mies, joka sanoi suoraan mitä ajatteli. Aivan erityisen suoria mielipiteitä Sibeliuksella oli kriitikoista. Sibelius sanoi aikoinaan esimerkiksi näin: ”Älkää kiinnittäkö huomiota siihen, mitä kriitikot sanovat. Kriitikoille ei ole koskaan pystytetty yhtään patsasta.”

Tuo kuulostaa suoraan sanottuna lakimiehen puheelta. Eikä ihme, Jean Sibeliuksesta piti nimittäin alun perin tulla lakimies. Ylioppilaskirjoitusten jälkeen Sibelius jopa aloitti lakiopinnot Helsingin yliopistossa vuonna 1885. Opinnot jäivät kuitenkin kesken jo ensimmäisen vuoden jälkeen kun musiikki vei voiton. Kukaan ei tiedä, millainen tappio suomalaiselle juridiikalle oli se, ettei Sibeliuksesta tullut lakimiestä. Suomen ja maailman musiikin kannalta Sibelius teki tietysti oikean valinnan.

Sibeliuksen musiikki inspiroi yhä meitä juristeja, mutta kyllä myös Sibeliuksen sanoista voi löytää inspiraatiota. Myös meidän juristien täytyy nimittäin toisinaan osata olla kiinnittämättä huomiota siihen, mitä kriitikot sanovat.

Juristi palvelee lakia ja asiakastaan. Hänen tehtävänään on puolustaa asiakkaan etua lain ja oikeuden puitteissa. Sen sijaan juristi ei palvele kriitikoita. Hyvä asianajaja osaa olla kiinnittämättä huomiota niihin, jotka huutelevat sivusta omia mielipiteitään. Juridiikkaa ja asiakkaan edun ajamista ei tehdä huutoäänestyksillä.

Tämä sama ajatus sisältyy itse asiassa myös HPP:n mottoon. Me emme kuuntele kriitikoita, vaan me olemme erikoistuneet olennaiseen. Erikoistuminen olennaiseen ei tarkoita sitä, että HPP sulkisi silmät ja korvat ympäröivältä todellisuudelta. Päinvastoin. Me seuraamme aktiivisesti yhteiskunnassa ja liike-elämässä tapahtuvia muutoksia, koska vain niin me voimme nähdä muutoksiin sisältyvät mahdollisuudet.

Yksi vastauksemme ympäröivän maailman muutoksiin on se, että HPP on tänäkin vuonna panostanut voimakkaasti osaamiseensa ja palveluiden kehittämiseen. Merkittävimmät panostukset ovat tapahtuneet teknologia-osaamisen lisäämisessä ja tiimin kasvattamisessa. Vain panostamalla tulevaisuuteen ja kehittymällä voimme palvella teitä hyvät asiakkaat parhaalla ja tehokkaimmalla mahdollisella tavalla. Silloinkin on turha kuunnella kriitikoita ja sivusta huutelijoita.

Jaa sisältö verkossa

Lue myös

Ota yhteyttä