Kilpailulain uudistuksen ensimmäinen vaihe etenee

Kirjoitimme viime keväänä kilpailulain uudistamisen työryhmän maaliskuussa 2017 julkaisemasta mietinnöstä. Asia on edennyt joulukuussa 2017 siihen vaiheeseen, että työ- ja elinkeinoministeriö (”TEM”) on pyytänyt tammikuun aikana lausuntoja luonnoksesta hallituksen esitykseksi kilpailulain uudistamiseksi.

Lausuntopyynnössä todetaan, että kilpailulain muutokset esitetään kahdessa osassa. Vasta toisessa osassa on tarkoitus antaa ne muutosehdotukset, joilla on kiinteä liityntä komission tuoreeseen direktiiviehdotukseen jäsenvaltioiden kilpailuviranomaisten täytäntöönpanovalmiuksien parantamiseksi. Kilpailulain uudistamisen työryhmän mietinnössä esimerkiksi ehdotettiin toimialayhdistyksille määrättävään seuraamusmaksun uudistusta, mutta tätä ei pyritä toteuttamaan vielä tässä vaiheessa, sillä myös direktiiviuudistuksessa oli ehdotettu muutosta seuraamusmaksun määräytymiseen. Kilpailulain uudistuksen ensimmäisen vaiheen ehdotukset liittyvät siten pääosin kilpailu- ja kuluttajaviraston (”KKV”) toimivallan muutoksiin ja kilpailulain säädösten selkeyttämiseen sekä maakuntauudistukseen varautumiseen.

KKV:n yllätystarkastukset

Merkittävimpänä muutoksena yritysten kannalta voidaan pitää sitä, että jatkossa kilpailuviranomaiset voisivat jatkaa yllätystarkastusta omissa tiloissaan tekemällä tarkastuksella ottamiinsa datan väliaikaisiin kopioihin hakuja (ns. jatkettu tarkastus). Tarkastuksen kohteena olevalla taholla olisi kuitenkin oikeus olla läsnä jatketussa tarkastuksessa sekä esittää mielipiteensä ja kysymyksiä tarkastukseen liittyen. Lisäksi lakiuudistuksessa täsmennetään, että KKV:n tarkastusoikeus on jatkossa tallennusvälineestä riippumaton. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että yllätystarkastuksella voidaan tarkastaa myös kännykät, tabletit ja muut vastaavat laitteet.

Yrityskauppavalvonnan määräajat

Yrityskauppavalvontasääntelyyn ehdotetaan KKV:n käsittelyaikojen muuttamista kalenteripäivistä työpäiviksi. Hallituksen esityksen luonnoksessa ehdotetaan, että ensimmäisen vaiheen käsittelymääräaika olisi jatkossa 23 työpäivää, joka alkaisi ilmoituksen jättämistä seuraavasta työpäivästä. Toisen vaiheen käsittelymääräikä olisi vastaavasti 69 työpäivää, jonka markkinaoikeus voisi pidentää hakemuksesta vielä 46 työpäivällä. Työpäiviä olisivat ns. arkipäivät maanantai-perjantai, pois lukien uudenvuoden päivä, loppiainen, pitkäperjantai, toinen pääsiäispäivä, vappupäivä, helatorstai, juhannusaatto, itsenäisyyspäivä, jouluaatto, joulupäivä ja tapaninpäivä. Tällä uudistuksella on tarkoitus yhdenmukaistaa määräajat komission yrityskauppavalvonnan määräaikojen, jotka perustuvat nimenomaan työpäiviin, kanssa sekä varmistaa, että yrityskaupan tutkimiselle on riittävä aika riippumatta ilmoituksen jättämisen ajankohdasta.

Kilpailuneutraliteettisäännöksen uudistaminen

Kilpailulain kilpailuneutraliteettisääntelyyn täsmennetään, että kilpailutilanteessa markkinoilla taloudellista toimintaa harjoittavan julkisyhteisön tai niiden määräysvaltaan kuuluvan yksikön tulisi pitää taloudellisista toiminnastaan erillistä kirjanpitoa. Muutos on tervetullut kilpailuneutraliteettisääntelyn toteuttamisen varmistamiseksi, sillä jotkut viranomaiset ovat yhtiöittäneet samaan yhtiöön sekä taloudellisen että ei-taloudellisen toiminnan. Eriyttämisen toivotaan vähentävän tästä syntyneitä kilpailuneutraliteettiongelmia.

KKV:n tutkimusten priorisointiperuste ja muut toimivalta muutokset

Lisäksi uudistuksen ensimmäisessä vaiheessa kilpailulakiin lisättäisiin KKV:lle priorisointiperuste, jotta se voisi ottaa kilpailunrajoituksen merkittävyyden huomioon tutkimatta jättämisen edellytyksenä. Tarkoituksena olisi, että KKV:n rajalliset resurssit kohdennettaisiin kansantalouden suorituskyvyn ja taloudellisen kasvun kannalta ensisijaisesti kaikkein vahingollisimpiin kilpailunrajoituksiin. Lakiuudistuksessa on myös tarkoitus laajentaa tietojenvaihtoa kansallisten viranomaisten kesken, määrätä kootusti velvollisuus julkisyhteisöille tai niiden määräysvallassa oleville yksiköille, sekä hankintayksiköille velvollisuus antaa tietoja KKV:lle sekä pidentää väliaikaismääräysten osalta KKV:n asian selvittämisaikaan ennen pääasiaa koskevan päätöksen ja seuraamusmaksuesityksen tekemistä 60 päivästä 90 päivään.

Kilpailulain ensimmäisen vaiheen uudistusten voimaantulon voidaan olettaa tapahtuvan vuoden 2018 aikana. Uudistuksen toinen vaihe käynnistyy todennäköisesti heti kun komissio antaa varsinaisen direktiivin jäsenvaltioiden kilpailuviranomaisten täytäntöönpanovalmiuksien parantamiseksi ja direktiivin implementoinnin edellyttämät kilpailulain uudistukset selkiytyvät.

Jaa sisältö verkossa

Lue myös

Ota yhteyttä