Johtavat teknologiajuristit HPP:n osakkaiksi

Asianajotoimisto Hammarström Puhakka Partners Oy:n osakkaiksi on nimitetty asianajaja Kari-Matti Lehti ja asianajaja Pekka Raatikainen. Lehti ja Raatikainen aloittivat tehtävissään 1.9.2015. Lehti ja Raatikainen ovat aikaisemmin toimineet kansainvälisen asianajotoimiston osakkaina. HPP:ssä he vastaavat teknologia-alan asiakkuuksista ja niiden kehittämisestä.

”Kari-Matti Lehti ja Pekka Raatikainen kuuluvat Suomen ehdottomiin ykkösnimiin teknologiaan liittyvien juridisten kysymysten asiantuntijoina. Heidän kokemuksensa ja osaamisensa myötä HPP:n teknologiatiimi nousee aivan uudelle tasolle”, HPP:n toimitusjohtaja Markku Mäkinen sanoo.

Teknologiakysymykset koskevat nykyään kaikkia yrityksiä. ”Käynnissä olevan digitaalisen murroksen myötä teknologiaan liittyvät juridiset kysymykset eivät koske enää vain teknologia-, media- ja telekommunikaatio-aloilla toimivia yrityksiä, vaan aivan kaikkia. Uskon, että HPP:ssä pystymme löytämään asiakkaille uudenlaisia ratkaisuja esimerkiksi energia-alalla ja monilla muilla toimialoilla, joilla HPP:llä on entisestään vahvaa osaamista”, Kari-Matti Lahti sanoo.

”HPP on kasvanut ja kehittynyt viime vuosina harppauksin yhdeksi maan dynaamisimmista asianajotoimistoista. Haluamme olla mukana nostamassa sitä aivan toimistojen eturiviin kaikilla kriteereillä mitattuna”, Pekka Raatikainen sanoo.

Jaa sisältö verkossa

Lue myös

Ota yhteyttä