40 vuotta erikoistumista olennaiseen

40 vuotta sitten Helsingissä järjestettiin tärkeä kokous.

En tarkoita ETYK-konferenssia, vaan hieman vähemmän tunnettua kokousta, jossa perustettiin uusi suomalainen asianajotoimisto. Myöhemmin tuo toimisto tultiin tuntemaan nimellä Hammarström Puhakka Partners – tai ehkä vielä tuttavallisemmin lyhenteellä HPP.

Suomalainen juridiikka ja suomalainen liike-elämä ovat muuttuneet paljon siitä, kun tämä asianajotoimisto perustettiin. Asiat päätettiin 40 vuotta sitten enimmäkseen savuisissa kabineteissa pienellä porukalla, päätöksenteko oli erittäin hierarkkista, eikä kukaan ollut vielä keksinyt sanaa ”asiakaslähtöisyys”.

Nykyisin yritysten täytyy olla jatkuvasti herkempiä ympäristölleen ja kuunnella sidosryhmiään ja niiden toiveita paljon tarkemmin.

Haluaisin ajatella, että me HPP:ssä olemme pärjänneet hyvin tässä muutoksessa. Me olemme kasvaneet 40 vuoden aikana Suomen johtavien, arvostetuimpien ja dynaamisimpien asianajotoimistojen joukkoon.

Siitä on osoituksena se, että yrityksemme on vahvassa kasvussa. Liikevaihtomme on kasvanut keskimääräisesti miljoona euroa vuodessa viimeisten kymmenen vuoden aikana.

Hyvä osoitus menestyksestä on myös se, että me houkuttelemme palvelukseemme Suomen parhaita juristeja, sekä vastavalmistuneita lahjakkuuksia että kokeneita alansa huippuja.

Kaikkein paras osoitus menestyksestä on kuitenkin se, että meillä on Suomen parhaat asiakkaat. Me kehitymme ja kasvamme sen ansiosta, että asiakkaamme haastavat meidät joka ikinen päivä. He odottavat, että me teemme parhaamme ja vielä vähän sen päälle, haastamme itsemme ja haemme uusia ratkaisuja. Meidän menestyksemme on monessa mielessä asiakkaittemme ansiota.
40 vuotta on ihmiselle hyvä ikä. Siinä iässä nuoruuden kokeilut on kokeiltu, elämä on vakiintunut ja urallakin on usein saavutettu jonkinlainen vakaa asema. Vaarana on vain joskus se, että tuo vakaa asema miellyttää vähän liikaa. Silloin monet keskittyvät varmistelemaan asemiaan sen sijaan että haastaisivat itseään kehittymällä ja oppimalla uutta.

40 vuotta on hyvä ikä myös yritykselle. Mekin olemme saavuttaneet paljon sellaista, mitä perustajat eivät ehkä osanneet edes kuvitella kesällä 1975. Me emme kuitenkaan halua tulla keski-ikäisiksi väärässä mielessä. Me emme halua ruveta varmistelemaan asemiamme. Me haluamme kasvaa, kehittyä ja oppia uutta myös jatkossa.

HPP:n motto on ”Erikoistunut olennaiseen”. Se tarkoittaa tavallaan sitä, että me olemme yhdistelmä nuorta startup-yritystä ja kokenutta alan konkaria. Meillä tehdään töitä innokkaasti, mutkattomasti ja uutta oppien, mutta samalla kokemuksen tuomalla ammattitaidolla ja viisaudella.

Se tarkoittaa myös sitä, että me haluamme jakaa palvelutamme ja osaamistamme ja osallistua aktiivisesti alamme keskusteluun. Sen vuoksi olemme käynnistäneet myös tämän blogin, jossa asiantuntijamme kertovat näkemyksiään ajankohtaisista aiheista.
On klisee sanoa, että ainoa pysyvä asia on muutos, mutta se on klisee sen vuoksi että se on totta. Liike-elämä tulee muuttumaan jatkossakin – eikä kukaan tiedä varmasti, millä tavalla.

Miten me HPP:ssä voimme sitten vastata näihin vaikeasti ennustettaviin muutoksiin omassa ja asiakkaidemme liiketoiminnassa?

Vastaus löytyy siitä tutusta motosta: erikoistumalla olennaiseen.

Meidän täytyy jatkossakin yhdistää nuoren kasvuyrityksen mutkattomuus ja kunnianhimo kokeneen aikuisen yrityksen kovaan substanssiin ja osaamiseen.

Meidän tulee jatkossakin pysyä avoimina ympäristöämme ja sidosryhmiämme kohtaan ja ymmärtää niitä muutoksia, joita ympärillämme tapahtuu.

Meidän tulee houkutella riveihimme ja verkostoomme Suomen, Euroopan ja maailman kunnianhimoisimpia ja ammattitaitoisimpia juristeja.

Ennen kaikkea meidän tulee kuunnella asiakkaitamme. Meidän tulee ymmärtää asiakkaidemme liiketoimintaa ja siinä tapahtuvia muutoksia, jotta voimme tukea heitä ja auttaa heitä ratkaisemaan haasteensa. Meidän tulee löytää mahdollisuuksia sieltä, missä muut näkevät pelkkiä uhkia ja riskejä.

Jaa sisältö verkossa

Lue myös

Ota yhteyttä