HPP avusti Liikennevirta Oy:tä rahoitus- ja omistusjärjestelyssä

HPP avusti Liikennevirta Oy:tä (”Virta”) sen kasvurahoituksen järjestämisessä ja omistusjärjestelyissä, joiden seurauksena yhtiön pääomistajiksi tulivat Euroopan johtava energiayhtiö E.ON, Helen ja Lahti Energia. Rahoituskierroksen tarkoituksena on turvata Virran kansainvälinen kasvu nopeasti kasvavilla sähköajoneuvojen latauspalvelujen markkinoilla lähivuosina. Virta ja E.ON olivat jo aikaisemmin tehneet laajan operatiivisen yhteistyösopimuksen, jonka perusteella E.ON:nin latauspisteet Euroopassa siirtyivät asteittain käyttämään Virran teknologioita. Järjestely on osoitus HPP:n transaktio- ja teknologiaosaamisesta nopeasti kehittyvillä älykkään liikenteen kansainvälisillä markkinoilla.

Virta perustettiin vuonna 2013. Yritys tunnetaan Euroopassa älykkäiden latauspalveluiden innovaatiojohtajana ja yhtenä alansa kärkinimistä. Tällä hetkellä Virta palvelee yli 200 yritysasiakasta 19 maassa. Helsingin lisäksi yrityksellä on toimistot Saksassa, Ranskassa ja Ruotsissa.

Jaa artikkeli